Välittämisen retoriikka pisteytys- ja pudotuspelin kapitalismissa
Suomi on jälleen saanut EU:sta moitteita välinpitämättömästä
puuttumisesta naisiin kohdistuvan väkivallan ja laajemmin koko
väkivaltakulttuurin ehkäisemiseksi. Muistutuksia tämän
välinpitämättömyyden vaikutuksista luemme lehdistä
jatkuvasti perhe-,
koulu- ja partnerisurmien toistaessa samaa ja uutta kaavaa. Miksi
mikään ei muutu, eikä Suomen allekirjoittamilla
ihmisoikeussopimuksilla ole käytännön merkitystä turvakotien
määrän
tai ennaltaehkäisevän työn resurssoinnin suhteen? Miksi
nuorten
sallitaan syrjäytyä ja voida pahoin?
Monet tahot ovat kirkkoa ja oikeistopuolueita myöten
peräänkuuluttaneet asennemuutosta ja yhteisöllisyyden palauttamista
osana aidon välittämisen kulttuurista muutosta. Vähemmän
on analysoitu
mikä yhteisöllisyyden ja välittämisen eetoksen on
romuttanut, joskin
nuorten pahoinvointi on tunnistettu hinnaksi lama-vuosien ja edellisen
pankkikriisin säästöjen lyhytnäköisestä
politiikasta.
Välittämisestä, joka vielä l970-luvulla oli sivistyneen
yhteiskunnan
ydin, on turha kuitenkin puhua vain yksilötason arvona, ikään
kuin
yksilöllinen asennemuutos kumpuaisi tyhjästä, taikasauvalla.
On aika
myöntää, että yhteisöllisyys, välittäminen,
yhteisvastuu ja
inhimillisyys on ulkoistettu osana uusliberalistista markkinataloutta,
ja sen säätelemättömiä kuluttamisen ja voitontavoittelun
käytäntöjä.
Nuoria kasvatetaan ennaltaehkäisevän tuen ja hyvän vanhemmuuden
edellytysten varmistamisen sijaan vastuusta vapautetulla
markkinatalous-medialla, jossa kaikki on sotaa ja pisteiden keruuta,
kilpailua, suorittamista ja pudotuspeliä. Jopa illallisten
järjestämisestä omassa kodissa on muokattu pisteytettävä,
arvioitava
tapahtuma, jossa viinien ja ruoan yhteensopivuus ja jopa kutsutut
viihdetaiteilijat määräävät laadun. Yhteisöllisestä
laulamisesta ja
kuorotoiminnastakin on muovattu kuoroSOTA, eikä yhteisen
ruokailukulttuurin pyhyydestä ja yhteisöllisyydestä jää
paljon
jäljelle kun se on KOKKISOTA, LÄSKISOTA, KOLESTEROOLISOTA, ja
auta
armias, Voice of USA laulajatiimien nyrkkeilyareenassa tapahtuva
kaksintaistelu! Nyt siis yhdistämme jopa nyrkkeilyn ja laulamisen!
Militaristisessa ja sotaretoriikan hallitsemassa maailmassa nuoret
kasvatetaan kädestä pitäen pisteyttämään
toisensa, kilpailemaan
ihmiselämän pyhimmilläkin alueilla ja tuottamaan yrittäjähenkisesti
mutrusuisia blondirobotteja vanhusten hoivaajiksi. Koska
(vale)säästöt, tehokkuus, kilpailukyky ja tuottavuus ovat
ainoat
arvomme, pelottavan moni kansalainen hyväksyy, että kotehinsa
huonokuntosinakin hylätyt vanhukset voidaan hoitaa valvontateknologian
ja erilaisten automaattien (esimerkiksi muonamaattien) avulla.
Apuvälineiksi väitetyt laitteet ovat tosi asiassa tietoinen
keino
karsia henkilökuntaa ja talouskettujen painajaista—henkilöstömenoja!
Kun ruokakulttuurin yhteisöllisyys korvataan tekno-annoksilla, kaukana
ei ole aika kun muidenkin ruokahetket korvataan
ravintopillereillä—onhan ruokatunti meno- ja aikaerä tehokkuuden
kulttuurissa.
Välittämisestä on muovattu tunteiden tuotteistamisen formaatti.
Voit
tirkistellen seurata kun puolisoaan pettäneet saadaan kiinni tai
löytöeläin saa kodin. Etiikasta on tehty tuotesijoittelu-
tilaisuus,
jolla myydään tunteilla höystettyjä tuotteita. Lähinnä
amerikkalaiset
hyväntekeväisyys-ohjelmat luovat ”yhteisöllisyyshypeä”
kun mm. suuret
rakennusjätit rakentavat ”talkoohengessä” valikoiduille
kotinsa
menettäneille katastrofi-uhreille upeita miljonäärikoteja.
Välittäminen on mediassa manipulaatiota, jolla ylläpidetään
myyttiä
amerikkalaisesta unelmasta ja tehdään bisnestä talkooporukan
ja
autettavan perheen ilonkiljahdusten emootioilla. Samalla peitetään
se, että mm. amerikkalaisten verovaroilla ei rakenneta
yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin perustuvia turvaverkkoja, olipa
kyse koulutuksesta, sosiaalipalveluista, terveydenhuollosta tai muihin
perustarpeisiin vastaamisesta. Kyse onkin raadollisesti vain
tuotesijoittelusta ja brändien manipuloivasta assosioimisesta
tiettyihin ”talkoohenkisiin” firmoihin. Harva pohtii onko autetuilla
köyhillä perheillä varaa ylläpitää luksuskoteja,
jotka heille on
eräänlaisina lottovoittajina rakennettu sen sijaan, että
kaikki
veronmaksajat saisivat vastiketta yhteiskunnalliselle panokselleen.
Välittämistä ei edistetä kulttuurisella eetoksella,
jossa ”jokainen on
oman onnensa seppä”, jossa sosiaalialan työntekijöiden
enemmistö pitää
työstään ulkoistettuja, syrjäytettyjä, pienituloisia,
mielenterveyspotilaita ja muita itse syyllisinä ahdinkoonsa.
Välittämistä ei edistetä samalla vaikeuttamalla juuri
se
vapaehtoistyö, vertaistuki ja yhteisöllinen toiminta, jota EU:n
vapaaehtoistyön vuonna on hehkutettu. Nimittäin yleishyödyllisiä
yhdistyksiä verotetaan ikään kuin ne olisivat elinkeinotoimintaa,
niiltä vaaditaan niiden talouden tuhoavaa tilintarkastus-laatua ja
ties mitä hygieniapasseja, joilla niiden olemassaolo myös usein
estetään.
Koska suuryritysten lobbarit ja edustajat, edunvalvojat ja
”demokratian rahoittajat” määräävät
ja voivat määritellä aikamme
eetoksen ja kulttuurin, välittäminen on ulkoistettu ja tuotteistettu
rönsyksi. Kutsumustyöntekijät – hoitajat ja opettajat—eivät
voi suoda
sitä läsnäoloa ja välittämistä minkä
takia he ovat hakeutuneet
ammatteihinsa. Jatkuva hiostus-tehostus-rönsyjen karsimisen kulttuuri
pakottaa pitämään kuolevankin kädestä nopeammin
(jos ollenkaan), ja
pikaopettamaan pikaruoka, -viihde-, -seksi, ja roskapankki,- viihde,
-laina-, ruokakulttuurissa.
Välittäminen on kuluerä, joka ei saa laskea voittomarginaalia.
Siksi
vanhukset sidotaan, lääkitään ja määritellään
resurssirasitteeksi
valtiontaloudelle lasten ja nuortenkin joukossa. Demokratia, hoiva,
huolenpito, ennaltaehkäisy—mikään näistä
ei saa maksaa. Kun työssä
jaksamiseen väsynyt työntekijä—kuluerä—palaa
kotiin, hänen on ainakin
naisena hoidettava lapset, sairaat ja vanhemmat. Jos mehut on jo
imetty työelämässä, kenelle jää aikaa paljon
mainostettuun välittävään
vanhemmuuteen?
Päivänä, jona eräs iltalehti teki bisnestä Hyvinkään
ampumisten
kuvilla ja tarinoilla, sen sivuilta löytyi myös aikamme
väkivaltaeetoksen tiivistä pelifirman mainos. Siinä luoti
on
suunnattuna mainoksen katsojaa kohti, ja syöksyy vastaan
pc-kannettavan ruudusta tummanpuhuvalta pohjalta. Toisessa
aikaisemmassa mainoksessa kännykkää mainostetaan päättömän
bikininaisen keholla.
Se siitä välittämisestä. Elämme arjen sotametafoorien
virrassa jossa
pyssyn, luodin ja peniksen/falloksen sairaalloinen yhdisteleminen
menestyksen, mahdin, vallan ja rahanpoikimisen kehikossa vaatii
uhrinsa. Välittämisen kulttuurille on luotava edellytykset.
Voisi
lähteä liikkeelle vaikka rauhasta, ja rauhan kielestä.
--
Kaarina Kailo, Ph.D
Docent
Department of English
Linnanmaa
90014 UNIVERSITY OF OULU
GSM+358 503753246
Email: kaarina.kailo(at)gmail.com
--
Kaarina Kailo, Ph.D
Docent
Department of English
Linnanmaa
90014 UNIVERSITY OF OULU
GSM+358 503753246
Email: kaarina.kailo(at)gmail.com
