Vaihtoehtoinen lahjatalous jatkuu joulunkin jälkeen
Nykyaikana lahjatalous tuo mieliin hervottoman karusellin, jota liike-elämä ja asiakkaiksi uudelleenkastetut kansalaiset pyörittävät talouskasvun ja abstraktin kilpailukyvyn nimissä. Hyödykkeiden vaihtoon perustuva talousmalli huipentui törsäys- ja turhakerituaaliksi jopa lama-ajan jouluna.
Vaihtotalous on saanut historian saatossa niin vahvan niskaotteen siitä laadullisesti eroavasta lahjataloudesta, ettei jälkimmäisen logiikkaa ja arvoja enää juuri tiedosteta. Lahjojen antaminen juontaa kaukaa esihistoriasta, ja sen oletetusti ensimmäisiin muotoihin on kuulunut menstruaatioriitit; naiset ovat kiittäneet maaemoa sen hedelmällisyydestä palauttamalla sille vertaan. Vaihtotaloudessa veri on väkivaltaan yhdistettyä sotatalouden verta.
Pyyntikulttuurissa riistaeläinten luut palautettiin luontoon luonnon kiertokulun ylläpitämiseksi, ja kunnioittavan vastavuoroisuuden kiitosrituaalina. Myöhemmin vaihtotaloudeksi muovautunut takaisin antamisen kulttuuri alkoi kehittyä yhä enemmän yksilöiden tai yritysten väliseksi ”kaupankäynniksi,” jossa osapuolia motivoi pyrkimys saada vaihdossa enemmän kuin mitä itse antaa. Yhteisön lujittaminen lahjoin korvautui yksilökeskeisten tarpeiden tyydyttämisellä ja oman edun tavoittelulla. Lahjatalouden logiikassa keskeistä on sen sijaan arvostuksen osoittaminen lahjansaajalle, sosiaalisten siteiden luominen tai vahvistaminen. Lahjan antamisen syvin motivaatio on välittämisen viestiminen lahjansaajalle ja se liittyy yhteisvastuun arvomaailmaan. Se myös toimii parhaiten runsauden taloudessa, jossa pieni eliitti ei hallitse tuotantovälineitä ja yhteisalueita, resursseja. Markkinataloudessa antaminen vaikeutuu, hoivakin muuttuu sentimentaaliseksi naisistuneeksi uhrityöksi. Luonnonantimet (vesi, öljy, maa, puhdas ilma) siirtyvät yksityisomaisuudeksi, joihin kaikilla ei ole varaa. Naisille tyypillisempi huolenpito- ja ihmiskunnan uusintamistyö muuttuu pakkotueksi miesvaltaiselle talouselämälle, jonka mittarit eivät tunnista sen arvoa tai ”tuottavaa” roolia. Vaihtotaloudessa antaminen on delegoitu naisille, ja se yhdistetään naisten usein palkattomaan tai matalapalkkaiseen hoivatyöhön ja tunnetalouteen.
Vaihdannan logiikassa ja arvomaailmassa
voitot ja hyötyrationaalisuus nousevat vastuurationaalisuutta keskeisemmiksi. Vaihtotalouden lahjalla myös lahjotaan, sillä peitellään taustamotiiveja ja manipuloidaan. Se on historian saatossa johtanut luontoa ja ihmisiä riistävään korporatismiin, jossa luonnon-, eläin- ja ”ihmisresurssien” välineellinen, esineellistävä käyttö taloudellisen lisäarvon saamiseksi on tuhonut lahjojen kierrättämisen elämää ylläpitävän, ekologisen tasapainon hengen ja hyvän sosiaalisen kehän. Kaikki eivät voi antaa takaisin (vastasyntyneet, sairaat, vanhukset). Vaihtotaloudessa sen sijaan kaikki se, mikä tekee elämästä elämisen arvoista on joutumassa ”säästöjen” romukoppaan: se karsii rönsyjä (inhimillistä läsnäoloa, yksilöllistä huolenpitoa ja tarpeiden määrittelemistä, välittämistä) kuin heinäsirkat hitaasti synnytettyä satoa. Rahanvaltaan sitoutunut ”lahjatalous” on kuin elefantti yhteishyvän posliinikaupassa. Se on ego-keskeinen, ahne ja kyltymätön, siinä missä lahjatalous on sosiaalinen, kestävä ja tasapainoinen. Sille ihminen, eläin ja luonto ovat itseisarvo, ei pelkän rahanteon väline.Keskeisenä ydinarvona jokaisen tarpeisiin vastaaminen ja sosiaalisen tasapainon ylläpito uhkaavat vaihtotaloutta. Se tarvitsee vajetta ja puutetta jotta syntyisi markkinoita ja kysyntää. Niinpä kaikella sillä ruoalla, minkä vaihtotalouden ylipapit tuhoavat ylläpitääkseen korkeita hintoja ja kysyntää voisi ruokkia maailman köyhät ja nälkäiset.
Ilmastonmuutos on kuitenkin luontoäidin hätähuuto vaihdannan lyhytnäköisyyttä vastaan. Se on herättämässä lahjatalouden henkiin ja muutosta on ilmassa, jos ei ilmakehässä. On syntynyt mm. kansainvälinen, uskonnon, värin, mantereet ja meret ylittävä lahjatalous-verkosto, joka edistää paluuta lahjanantamisen alkufilosofiaan—tai sen näkyväksi nostamiseen niissä kaikissa eri muodoissa joissa se voi yhä tänäänkin hyvin vaihtotalouden ylivallasta huolimatta (www.gift-economy.org). ”Erityistarpeita omaavat” ryhmät ovatkin selviytyneet viime aikojen kriiseissä lahjojen kierrätyksen ansiosta; siirtolaiset ovat lähettäneet kotiin osan tuloistaan, Internettiin on perustettu ilmaisia palveluja tai ohjelmia (wikipedia, Linux), kirpputorit pullistelevat tavaraa, autotalleissa järjestetään tavaran kierrätystä ja poisantoa. Yhteisöllisen lahjatalouden hengessä elävät kansalaiset ovat suurin uhka rajallisessa maa-ilmassa kestämättömän talouskasvun myytille. Lahjataloudessa kaikki voittavat, kun antaminen on ihmisyyden, ei vain naiseuden normi eikä se vaadi vastavuoroisuutta. Lahjatalous on kuin se piilossa hääräävä joulupukin muori, joka tekee taustatyön, kokkaa, kuuraa ja kaitsee. Hän edustaa sitä näkymätöntä hoivan ja huolenpidon henkeä, jota rahalla ei voi ostaa. Se ei kasvata taloutta, eikä tuhoa luontoa. Sen aika on nyt. Kööpenhaminen jälkeen.
Dosentti Kaarina Kailo, lahjatalous- ja globalisaatiotutkija, Kiimingin kunnanvaltuuston/hallituksen jäsen
International Feminists for a Gift Economy, HYVA ry., vasemmistonaisten varapj.
--
