Seksuaalinen suuntautuminen ja valta kulttuurihistoriallisina ilmiöinä
Päivi Räsäsen väitteet homoseksuaalisuudesta sairautena tai syntinä ovat oma lukunsa kristillisen suvaitsemattomuuden ja herruusoppien heijastuksena ja modernina ilmiönä. Ihmetyttää kuitenkin, ettei näin vakavaa syrjintäasiaa epätieteellisine väitteineen ole lähestytty medioissa lainkaan kulttuurihistorian ja antropologian näkökulmasta. Puheet homojen eheyttämisestä ja ”parantamisesta” kuvastavat myös länsimaista etnosentrismiä pahimmillaan: historian ovat kirjoittaneet voittajat, ja ennen kaikkea länsimaiset valkoiset heteromiehet. Jälkikolonialismin myötä esiin on kuitenkin jo vuosikymmenet nostettu muunlaisia kulttuurihistoriallisia näkemyksiä ja faktoja, jotka pakottavat arvioimaan uudestaan niin oletuksen yleismaailmallisesta patriarkaatista, luonnonherruudesta ja kilpailuihmisyydestä kuin heteroseksuaalisuudesta. Rohkeimpien väitteiden mukaan vain 20 prosenttia maailman kansoista elää länsimaisen kapitalistisen heteropatriarkaatin vallan keskittämisen järjestyksissä. Maailman kulttuureissa on tavattu niin suuri määrä länsimaisesta heteronormista poikkeavia seksuaalisuuden variaatioita, että väite ei-heteroseksuaalisesta suuntautumisesta häiriönä osoittaa suurta tietämättömyyttä.
Jos homoseksuaalisuus on sairaus, valtava määrä maailman kansoista on sairastanut tietämättään vuosituhannet. Länsimainen heteroseksuaaliseen normiin perustuva sukupuolijärjestelmä hierarkkisine ja kaksinapaisine herra/orja -suhteineen saattaa olla poikkeus pikemminkin kuin sääntö. Esimerkiksi alkuperäiskansojen keskuudessa (niiden välisistä merkittävistäkin eroista huolimatta) seksuaalinen moninaisuus ja jopa sukupuoli ovat olleet paljon ”joustavampia” käsitteitä kuin modernin ajan länsimaisissa. Homoseksuaaleja ja biseksuaaleja on usein jopa arvostettu erityisen avarakatseisina visionääreinä ja heitä on nimitetty ”kaksi-sieluisiksi” (two-spirited). He ovat olleet shamaaneja ja pappeja, luonnon ja ihmisen välittäjiä, parantajia.
Onkin todennäköisintä, että niin kirkkojen homokielteisyys kuin naispappeuden pelko juontavat historiallisesta kilpailu-asetelmasta sen sijaan että olisi kyse vain Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta aitona ”uskonkysymyksenä”. Luonnonuskonnot, joissa naisia, maata ja joustavaa seksuaalisuutta juhlittiin ja arvostettiin elämän ja elinvoiman keskuksena, ja niin naiset kuin ei-heterot nauttivat suurta kunnioitusta, patriarkaalinen, miesauktoriteettien asemaa pönkittävä kristinusko (sekä muut patriarkaaliset uskonnot) halusi kitkeä nimenomaan tällaiset ”maauskovaisten” arvot ja käytännöt. Ne leimattiin ”pakanuudeksi” ja valheellisesti jopa saatananpalvonnan ja mustan magian tyyssijoiksi, jotta kukaan ei haluaisi samaistua niihin. Kaikki se, jonka kristinusko leimaa synnin tai epäpyhän ytimeksi on paljastunut esi-kristillisen maailmankuvan ja uskontojen pyhäksi. Maailmassa on tunnettu ja tunnetaan edelleen lukuisia aitoon pikemminkin kuin retooriseen yhdenvertaisuuteen pohjautuvia kulttuureja, joissa pieni talousorientoitunut mieselliitti ei suinkaan johda kurinpidolla, suvaitsemattomuudella ja vallankäytöllä, vaan joiden hyvässä kehässä eläimilläkin on itseisarvonsa ja oikeutensa lajityypilliseen elämään. On tärkeätä, että kansan syvät rivitkin tiedostaisivat, että maailmassa on suuri määrä kulttuureja, joissa kahden sukupuolen sijaan tunnetaan ja hyväksytään meille täysin vieraita seksuaalisen ilmaisun ja sukupuolen variaatioita, jopa kolmas sukupuoli (esim. inuiiteilla). Syy, miksi myös kapitalismi suhtautuu kielteisesti homoseksuaalisuuteen liittyy talouteen ja elitistisen miesvallan maailmanjärjestykseen . Kuten kuulu lesbotutkija Monique Wittig totesi aikanaan, ”lesbot eivät ole naisia” sillä he eivät alistu olemaan se taloudellisen riiston luokka, johon kapitalistinen teollisuus on pyrkinyt valjastamaan kotiäidit ja kategorian ”nainen.” Ydinperhe on sekin historiallisesti katsoen tuore ilmiö, joka korvasi Suomessakin laajennetut suku- ja kotiyhteisöt, ja niiden monen sukupolven yhteisasumisen järjestelyt. Ydinperhe liittyy teollistumisen aikaan, kun patriarkaalinen talouselämä keksi oivan keinon ulkoistaa ja yksityistää menot, joita syntyisi työvoiman uusintamisesta, hoitamisesta ja synnyttämisestä teolliseen käyttöön. Kotiäiti-instituutio luonnollistettiin julkisen ja yksityisen sukupuolittuneen eriyttämisen myötä, ja palkaton, turvaton, haavoittuvainen koti-, tunne- ja hoivatyö onnistuttiin määrittelemään naisten luonnolliseksi kansalaisvelvollisuudeksi. Näin naisten elämän uusintamisen ja ylläpitämisen työstä ei tarvinnut maksaa ja se määriteltiin ”tuottamattomaksi.” Kun yksityisyydessä tapahtuva huolenpito ja julkinen talous eriytettiin, edellinen naisten, jälkimmäinen lähinnä miesten reviiriksi, luotiin pohja sille epäoikeudenmukaiselle sukupuolijärjestelmälle, jossa pakollinen heteroseksuaalisuus takaa heteromiesten ja miesalojen kilpailukyvyn naisyrittäjyyden ja naisalojen, sekä yksittäisten naisten kustannuksella.
Jako naisten hoivaan ja miesten talouteen on jäänyt yhteiskunnan ydinongelmaksi, vaikka sitä ei tiedosteta riittävästi. Käsitys naismaisesta miehestä häpeänä tai loukkauksena ei ole mahdollista sellaisissa kulttuureissa, joissa naista arvostetaan, eikä sukupuolia määritellä toistensa kautta alempi-ylempi- akselilla. Jyrkät sukupuolierot ja tarkat seksuaaliset rajanvedot ylläpitävät sellaista patriarkaalista kapitalismia, jossa mikään ei saa kyseenalaistaa ja haastaa talousorientoituneen ja henkis-poliittisen sekä kulttuurisen miesylivallan luonnollistettua asemaa. Vaikka vain pieni mieseliitti päätyy nauttiman tällaisesta valta-asemasta, se luo paineet muille miehille tavoitella sitä, ja pönkittää maailmankuvaa ja arvoja, jossa nainen ja naismaisiksi leimatut miehet tulee pitää ruodussa—marginaalissa, tukemassa miesaristokratian valtajärjestelmää. Homot häiritsevät ennen kaikkea jyrkkien vastakkainasettelujen järjestystä, joten kyse ei ole ”omantunnon asiasta” vaan vallasta. Toki monet kristityt on saatu aivopestyä tukemaan sellaista valtaa määrittelemällä sukupuoli ydinperhettä ylläpitäväksi heterotaloudeksi, jonka poikkeamat ovat ”syntiä”.
Heteroseksuaalisuus kytkeytyykin keskeisesti talouteen, syy miksi siitä lipsuminen on uhka valtarakenteille. Koska seksuaalisuus ei esim. Mojave- intiaaneille ole liittynyt millään lailla taloudellisiin järjestelyihin, lahjan talouteen, se ei vaadi rajanvetoa, heteronormin nostamista yli muiden. Seksuaalisuus on jokaisen oma asia, eikä uhkaa ketään, koska se ei ole osa minkäänlaista vallan asetelmaa.
Kristinusko on rakentunut historiallisesti niiden ilmiöiden vastustamiselle, joita arvostettiin tai pidettiin normaalina ns. luontouskonnoissa. Mary Condren on kartoittanut tällaisia vaiheita Irlannin kirkkohistoriassa väitöskirjassaan, jota on kuitenkin pyritty sensuroimaan ja vaientamaan. Homo- ja naismyönteisistä yhteiskunnista ei haluta levittää tietoa samoista syistä, mistä historiaakin on pyritty kirjoittamaan tiettyjen valtakulttuurien—voittajien—näkökulmasta mahdollisimman yksipuolisesti. Jos niin naisilla kuin homoilla on ollut ja on edelleen valtaa, arvostusta ja auktoriteettia ei-patriarkaalisissa uskonnoissa tai maailmankuvissa, se horjuttaa fundamentalistisen kristinuskon tarkoitushakuisia väitteitä ja dogmeja osoittaessaan niiden suhteellisuuden ja historiallisesti muovautuneen luonteen. Eivät homot ja lesbot uhkaa perhearvoja, lähimmäisenrakkautta ja muita ”aidon” kristillisen hengen perimmäisiä arvoja. He uhkaavat patriarkaalisen vallan maailmanjärjestystä, joissa jyrkkä heteroseksuaalinen normi takaa naisten aseman ainakin jonkintasoisena palvelijana ja alamaisena, hoivan pyyteettömänä tarjoajana ja jossa vallitsevasta miesnormista poikkeavat mies-ihmiset uhkaavat näkemystä, että naisten hoiva ja miesten talous olisivat biologisesti määrittyneitä, ikuisia, muuttumattomia ja luonnollisia vastakkainasetteluja. ”Neitimäinen” mies joka ehkä hoivaa ja arvostaa leimallisesti naistapaisia kulttuurisia käytäntöjä tai vuotaa ulos panssaroidun tuotos- ja hyötyrationalistisen miesmallin muotista, auttaa kyseenalaistamaan myytin, että anatomia olisi kohtalo, että olisi jotain ”luonnollista” miehistä ja naistapaista. Vaikka homous ei olekaan heteromiehisyyden pehmeä vastapari (stereotyypeistä huolimatta), vaan kattaa ihmisyyden sukupuoliroolit ylittävän moninaisuuden koko skaalan, se sekoittaa sukupuoli-pakan ja uhmaa sellaista kirkkojärjestystä, jossa korkea-arvoisen heteromiehen sana on laki. Kärjistäen, se mitä homot tekevät makuuhuoneessaan ei ole pahin uhka tai ”synti”. Suurin uhka on se, mitä he siellä sängyssä lukevat ja miten he jakavat keittiö- ja hoivatyötä . Ja millaista keskustelua he käyvät ihmisyydestä, seksuaalisuudesta, vallasta, oikeuksista ja patriarkaalisen valtapyramiidin sairaalloisesta luonteesta. Patriarkaatin synneistä.
Kirjoitusta tarjottu homokeskustelun aikana useaan lehteen, mutta sitä ei ole julkaistu
