Eläkeläiset tarvitsevat oman tasa-arvokomissaarin Euroopan unioniin
EU:n säädösasiakirjoissa ei ole erityistä vanhuuspoliittista ohjelmaa, vaikka syrjimättömyys esimerkiksi iän tai sukupuolen perusteella löytyy niiden jalolta kuulostavista (ei-sitovista) periaatteista. Komissio on kuitenkin ehdottanut syrjinnänvastaisen direktiivin uudistamista, jotta se ulottuisi myös työnulkopuolisille aloille. Sillä onkin kiire, sillä kuntapäättäjät tarvitsevat juridisia välineitä vanhuksiin kohdistuvan hoivaväkivallan kitkemiseksi.
Ns. lehmädirektiivi,
jonka mukaan lehmiä tulee ulkoiluttaa 60 päivää vuodessa, kiteyttää EU-linjausten arvopohjan. Vanhuuspoliittisten ihmisoikeusdirektiivien sijaan, EU huolehtii lehmien kunnosta, sillä tuotantoeläiminä niillä on taloudellista merkitystä. Se, että Euroopan sosiaalinen ulottuvuus on alistettu elinkeinovetoisille tavoitteille merkitsee juuri sitä, että ydinarvona ovat tehokkuus ja talouskasvun edistäminen pienituloisista vanhuksista huolehtimisen sijaan. EU: sutautuminen vanhuksiin onkin varsin ristiriitaista. Unionia kiinnostaa ennen kaikkea vanhustenhuolto tuottavana sijoituskohteena. Supistamalla julkisten, kohtuullisiin omavastuuhintoihin perustuvien palvelujen määrää, luodaankin edellytyksiä Euroopan yritysten kilpailukykyä edistäville sisämarkkinoille. Kapeata hoitonäkemystä sekä siihen vaikuttavaa hoidon ja palvelujen aliresurssointia voikin pitää yhtenä institutionaalisen syrjinnän muotona, ellei vanhuksiin kohdistuvana väkivaltana.
Vanhenevien ihmisten sosiaalista asemaa huonontaa myös työelämä-keskeisyys ja hyödyllisyyttä painottava näkemys ihmisyydestä; ihmisen arvon määrittää hänen roolinsa työelämässä sekä lisääntyvästi myös hänen vaurautensa. Eläkeläisten enemmistö on pienituloista.
EU:hun on mielestäni vaadittava perustettavaksi erityinen kansalaisten tasavertaisuuden komissaari, jonka tehtävänä olisi laatia sitovia lakeja ja direktiivejä myös pienituloisten vanhusten turvaksi. Tämä on ennen kaikkea tasa-arvokysymys sillä mitä vanhemmaksi eletään, sitä enemmän vanhusten joukossa on vanhemmuuden sosiaalisten kustannusten tähden pienellä eläkekertymällä sinnitteleviä naisia, jotka nyt itse tarvitessaan huolenpitoa jätetään usein heitteille. Toiseksi, naiset asuvat miehiä useammin yksin miesten eläessä useammin kiinteässä parisuhteessa. Köyhyys näyttää kasaantuvan myös meillä näille naisille. Yksinasuminen on myös kallista. Englannissa monet vanhukset joutuvat jo valitsemaan syömisen tai lämmittämisen välillä ruoan, energian ja kiinteistöveron korotusten myötä.
On kestämätöntä, että kunnissa käydään huutokauppaa siitä, kuka hoitaisi seniorit halvimmalla, tai mikä pörssi onnistuisi saamaan heidät tuottoisaksi sijoituskohteekseen. On häpeällistä kohdella vanhuksia toisen luokan kansalaisina. Kiittämättömyys ei saa olla maailman palkka.
Dosentti Kaarina Kailo on vasemmistonaisten varapuheenjohtaja, kunnanvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas
