Etusivu

Henkilökuva

Kirjat &
Kirjoituksia,

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

Kaarina Kailo

Vihapuheesta ja pitkästä vihasta rauhanomaisten kulttuurien parhaisiin käytäntöihin

Vihaa -- herra-, orja-, muukalais-, nais-, feministi-, armenialais-, palestiinalais-, juutalais-, homo-, lesbovihaan, biseksuaalisiin, ryssiin, eukku- ja neukkulaisiin, persuihin, finanssieliittiin ja ns. kulttuurimarxilaisiin viime aikoina kohdistunutta vihaa ei voida kääntää rakkaudeksi, ystävyydeksi, solidaarisuudeksi tai hillitä ilman, että ymmärretään mistä toiseuden kohtaaminen vihamielisenä ihmisten tai ihmisten ja muiden lajien välisenä vihanpitona, vihapuheena ja suhteina juontaa juurensa.

Tästä puhutaan aivan liian vähän, ja vihapuheeseen tarvitaankin suvaitsevan hienosäännön, kristillisen moraalin armopuheiden, anteeksiannon ja juridiikan sijaan keinoja, jotka maa-ilman rauhanomaisissa kolkissa on koettu parhaina, toimivina ratkaisuina tähän henkiseen joukkotuhoaseeseen.

Länsimaisten sotien ja vihapuheen historia toistaa

itseään niin kauan kuin päättäjät ja yhteiskunnan esikuvat kouluissa, kirkossa ja medioissa eivät tiedosta ja/tai suostu myöntämään, että viha on sisäänrakennettu heteropatriarkaaliseen herruuden maailmanjärjestykseen, joka on hoitanut yhteisiä asioitamme erilaisten patriarkaalisten ismien, kommunismin, sosialismin tai kapitalismin vallankeskittämisen huonoilla käytännöillä.

Maailmasta löytyy valtavasti, loputtomasti tietoa tasavertaisuudessa onnistuneista, rauhanomaisista, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävistä yhteiskunnista ja yhteisöistä, joissa eriarvoisuus ja epäreilu sosiaalinen sopimus tai yhteiskunta/laji-sopimuksen rikkominen ovat johtaneet vastareaktiona vihaan, ja usein tuhoisiin sotiin. Miksei tätä tietoa haluta nostaa esiin, tukea taloudellisesti, palkita sen tuottajia ja ennen kaikkea niitä kansoja ja yksilöitä, jotka ovat onnistuneet omaksumaan nämä rauhan ja yhteishyvän parhaat käytännöt?

Epäilen, ja tutkimuksetkin tukevat näkemystäni, että syynä ovat ne taloudellis-poliittiset ja usein varsin patriarkaaliset voimat jotka ovat päässeet voimistumaan historian saatossa, osana siirtomaavalta- ja muuta vallankäytön kulttuuria. Niiden luoma arsenaali toiseuden torjumiseksi henkisellä, psykologisella, arvoihin kytkeytyvällä, uskonnollisella, kulttuurisella, poliittisella, sosiaalipoliittisella ja ennen kaikkea taloudellisella tasolla ovat luoneet sen syvän maaperän, jossa aseteollisuuden intressit, avaruudenvalloituksen, ilmakehän ja muiden lajien herruuden käytännöt ovat lopulta johtaneet kansanvallan radikaaliin heikentymiseen suuryrittäjävallan kustannuksella.

Anders Breivikin vihan manifesti

paljastaa mihin länsimaisen ns. edistyksen tekno-militaristinen ja poliittinen ylemmyydentunne tai rotuhygienia voi johtaa äärimuodossaan, rauhan aikana. Sodissahan Breivikin toiminta, joskin se saisi sotarikollisuuden leiman, todettaisiin suurelta osin normaaliksi sodankäynniksi maailman ja miessukupuolen ylemmyyden taistelussa vääräuskoisia tai muuten valtaapitävien normeista poikkeavia yksilöitä ja ryhmiä kohtaan.

Rauhanomaisten kulttuurien ja niiden maailmankuvan esiinnostaminen ja integroiminen länsimaisen kulttuuriin parhaisiin puoliin on mielestäni lupaavin tapa päästä ulos niistä eko-, ruoka-, finanssi-, luotto- ja velkakriisien suhdanteista, jotka aika ajoin johtavat ennustettavasti ja toistuvasti saman vihanpidon uusiin ilmiöihin.

Viha juontaa syvimmällä tasolla epätoivosta, turhautumisesta, väärästä tiedosta, tarkoitushakuisesti lietsotusta pelon- ja katkeruudentunteesta, koetusta epäoikeudenmukaisuudesta, elinehtojen kaventumisesta tai suoranaisesta elossaolon taistelusta. Toki vaarallisimpia vihanlietsojia ovat varsin hyvinvoivat, vauraat, turvallisessa asemassa olevat maailmanjohtajat mutta heidän syvin tavoitteensa onkin valta, ja jälleen kerran valta, valta, voimantunne, vauraus. Olipa kyse natsi-Saksasta tai muista vihan yhteiskunnista, nämä tyrannivaltiaat käyttävät yhteiskunnan haavoittuvaisimpia ryhmiä syntipukkeina ja ukkosenjohdattimena siirtääksen itse aiheuttamansa sosiaalisen ja muun kaaoksen ja epäreilun pelin vaikutukset – vihan – näihin viattomiin kohteisiin.

Tärkein kysymyksemme on minkälaisissa yhteiskunnissa ei tunneta vihaa ja sitä toiseuteen kohdistuvaa syrjintää ja halveksuntaa, joka on lisääntymässä huolestuttavassa määrin nyky-maailmassa? Miten he ovat onnistuneet kytkemään vihan, tai estämään sen syntysanat?

RAUHANOMAISISTA YHTEISKUNNISTA

Maailman sosiaalifoorumia pidetään kaikkine erilaisina rauhan- ja kansalaisjärjestöineen tämän hetken kovan bisnesorientoituneen kilpailuhenkisen talouskasvu-ideologian vahvimpana oppositiona maailman tasolla sekä paikallisesti. Olipa kyse Occupy Wall Street tai Madridista alkaneesta kadunvaltaus- liikkeestä, mediat väittävät ettei näillä ilman johtajaa toimivilla konsensus-porukoilla ole mitään vaihtoehtoa, ja on kyse vain ajopuu-protestista maailman ahnetta rahanvaltaa ja korporaatiotyranniaa vastaan. Totuus on, ettei näitä ratkaisuja ja vaihtoehtoja haluta nostaa esiin nykymenon patologisuuden paljastumisen pelossa.

Yhdysvalloissa kuten Euroopassa on kuitenkin noussut esiin vaatimus siirtymisestä takaisin ns. huolenpito- ja lahjatalouteen (gift economy), jonka kansalaisaktivistit tulkitsevat osittain samasta arvopohjasta mutta myös hyvin monin variaatioin ja tavoin.

HUOLENPITO- JA LAHJATALOUS

Kuulun itse kansainväliseen verkostoon, joka on kiertänyt maailman ja Euroopan tason sosiaalifoorumeissa, Feminists for a Gift Economy

 

 


| web | e-mail jukka43(at)gmail.com |