Etusivu

Henkilökuva

Kirjat &
Kirjoituksia,

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

13.10.2005

Sivistyslautakunta, Kiiminki

Asia: kouluverkkoselvitys

Ehdotan kouluverkkoselvityksen jättämistä pöydälle kouluverkkosuunnitelmien tietyntasoisen keskeneräisyyden tähden. Kyseessä on mielestäni asian laajuuden ja tärkeyden kannalta koko nykyisen lautakunnan toimikauden tärkein käsiteltävä asia. Sillä on kauaskantoisia kunnan koulujen ja oppilaitten kannalta keskeisiä vaikutuksia, joista demokratian pelisääntöjen mukaan tulee käydä riittävän laajaa keskustelua ensisijaisen sidosryhmän—koulujen johtokuntien ja ”asiakkaiden” (oppilaitten ja heidän vanhempiensa kanssa). Toistan viime sivistyslautakunnan kokouksessa esittämäni näkemyksen, että kuntalaisille tulisi järjestää kunnollinen tiedotus kouluverkkosuunnitelmista ennen päätösten lukkoonlyömistä. Toiveita tähän suuntaan on jo esitetty kunta-aloitteen ja yhteydenottojen muodossa. Niitä tulee kunnioittaa.

Mielestäni päätöksestä tulee käydä ilmi se, että sivistyslautakunta vastustaa kaikkia turhia/tarpeettomia oppilaiden kuljetuksia ja jätän eriävän mielipiteen jos 5-6-luokkalaisten kuskaamista kaavailtuun ”yhtenäiskouluun” ehdotetaan edelleen. Kyse on taloudellisuudesta ja turvallisuudesta. Näistä tärkeämpänä näen turvallisuuden; joka ainoa oppilaan kuljetus on turvallisuusriski.

Hallinto

Hallintoasiaa ei ole analysoitu kouluverkkoselvityksessä sen laajojen demokratiaan ja koulujen itsemääräämiseen liittyvien kysymysten valossa. Jos pienten koulujen autonomiaa vähennetään siirtämällä budjetti- ja muu päätösvalta kahdelle aluerehtorille, päätöksissä eivät mahdollisesti enää heijastu tarvittava paikallinen asiantuntemus ja näkökohdat. Se myös merkitsee uusliberalistiselle, valtapuolueiden politiikalle tyypillistä vallan lisääntyvää keskittämistä ”säästöjen” nimissä. Tämä on omiaan kaventamaan demokratiaaa ja paikallista asiantuntemusta. Pienemmillä kouluilla ei ole enää päätäntävaltaa, ei omaa päättävää rehtoria. Näen samat uhat kuin Holappa: säästöjen maksajiksi joutuisivat kyläkoulut sikäli kuin kunnan päätös on ”kehittää” kouluverkóstoa vähentämällä investointeja. Tällaisilla päätöksillä voi olla monia negatiivisia vaikutuksia, kylien vetovoiman mahdollinen menetys osana Suomen jatkuvaa maaseuden autioitumista. Kyläkouluja tulee edelleen tukea ja vahvistaa, ei hajoittaa ja heikentää. Koulun sijainti on usein tärkein yksittäinen asia asuinpaikan valinnan suhteen.

”Säästöt”

Käsitykseni mukaan kunnanvaltuustolta on löytynyt varoja osallistua kaavailtujen pienkonelentokentän ja moottoriurheilukeskuksen kuluihin, vaikka nämä investoinnit tulevat hyödyntämään hyvin pientä osaa kuntalaisista. Aikana jolloin kunnat pakotetaan maksamattomien valtion-osuuksien keinoin tekemään leikkauksia, en näe mielekkääksi kohdistaa säästöjä kaikkien kuntalaisten kannalta ensiarvoisiin menolähteisiin: mm. juuri kouluihin. Mielestäni kuntalaisia johdetaan harhaan ”säästöihin vetoamalla” jos eliittiharrastuksille löytyy samaan aikaan varoja. Kyse on priorisoinnista.

Pitkäntähtäimen koulutuspoliittiset vaikutukset

Olen ihmeissäni, että kouluverkkoselvityksessä viitataan toiminnallisiin ja taloudellisiin näkökohtiin huomioimatta pedagogisten näkökohtien ilmiselvää merkitystä. Tämän puutteen ovat huomanneet myös monien koulujen johtokunnat. Oulun yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkijoista esim. Vappu Sunnari on havainnut koulututkimuksessaan (2004), että mitä isompia koululuokat ovat, sitä enemmän niissä havaitaan väkivaltaista käytöstä (varsinkin poikien tyttöihin suuntaamaa seksuaalista ja muuta koulukiusaamista). Muutkin tutkimukset tukevat näkemystä, että luokkakokojen suuruudella on yhteys mm. heikkoihin oppimistuloksiin. Yhtenäiskoulu ei ole sama kuin yhtenäinen opetussuunnitelma, joka ei ole riippuvainen luokkien sijoittamisesta yhteen ja samaan rakennukseen.

Kouluverkkosuunnitelmissa ei käytetä hyväkseen mitään tutkittua tietoa. Näin ollen arvelen koulutoimeen suuntautuvien valtakunnallisten säästö-operaatioiden olevan yksinkertaisesti osa ideologista uusliberalistista rakennesopeuttamista, jolla on raadollinen agenda: edesauttaa suurpääoman ja monikansallisten yritysten pyrkimyksiä päästä EU:n sisämarkkinoiden palveludirektiivin ja neuvottelun alla olevan GATS-sopimuksen myötä Suomenkin palvelumarkkinoille. Kun julkinen sektori on ajettu alas ja kurjistettu, hallituspuolueiden myöntämien varakkaiden verohelpotusten avulla kansan eliitti siirtyy hyödyntämään korkealaatuisempia yksityisiä palveluja. Näin julkinen sektori heikentyy ja sen rahoitus ohenee entisestään ja markkinat avautuvat puhtaasti markkinavetoisille koulutusmarkkinoille. Tämä on kehitys jota en voi tukea seurattuani sen aiheuttamaa eriarvoistumista ja koulujen arvosisällön ja ideologian kaupallistumista Pohjois-Amerikassa. Puheet tehokkuuden lisäämisestä eivät ole vakuuttavia, koska riskinä on lisäksi, että kyläkoulujen heikentäminen tai lakkauttaminen, sekä muu säästöpolitiikka johtaa ennen pitkää kansantaloudellisiin lisäkustannuksiin—sosiaaliseen syrjäytymiseen ja koulutustason heikkenemiseen, siitä seuraavaan työttömyyteen jne.

Kun Suomen koulutusjärjestelmää pidetään laajalti Pisa-tutkimuksissa ihanteena, on käsittämätöntä, että sen perustaa—tasa-arvoista julkisin varoin ylläpidettyä peruskoulua ollaan nyt kautta Suomen romuttamassa. On syytä tiedostaa ja ottaa tietoisesti kantaa EU:n markkinataloushenkiseen koulutuspolitiikkaan, jonka arvot ja käytännöt ovat vyöryneet Suomeen pienin mutta määrätietoisin askelin: sen päämääränä ei ole ylläpitää koulutuksellista tasa-arvoa vaan luoda pohjaa kansan jakavalle yksityiselle koulubisnekselle. Julkisen rahoituksen vähetessä tai lakatessa kouluilta (palveludirektiivien mukaan julkiset tuet edustaisivat epäreilua kilpailuetua), seurauksena on riippuvaisuus kaupallisista sponsoreista, kuten Yhdysvalloissa ja osittain Kanadassa. Tämän kehityksen raadolliset pelkästään jo terveydelliset haitat ovat jo arkipäivän kokemusta Pohjois-Amerikassa. Kun tuloerot ovat Suomessakin kärjistyneet ennenkuulumattomalla tavalla, riskinä on myös koulutuspolitiikan paluu l960-luvun tai jopa sitä edeltävien aikojen eliittejä suosivalle linjalle. Suomen ”kilpailukykyä” ei olla rakennettu etuoikeutettujen innovaatioille, vaan laaja-alaiselle kansan lahjakkuusreservin esiinnostamiselle.

Erityisopetus kuuluu myös tärkeisiin ylläpidettäviin peruspalveluihin, enkä kannata erityisoppilaitten integroimista kaavaillun yhtenäiskoulun luokkiin ilman merkittäviä investointeja kouluavustajiin.

Kaarina Kailo

--


| web | e-mail jukka43(at)gmail.com |