Ikääntyneiden oikeudet talouskasvun paineissa
(Ilm. Kaleva 2012)
Osallisuuden ja vaikuttamisen toimikunta uudessa Oulussa nimitti v. 2012
"ikääntyneiden vaikuttajaryhmän" yhdistyvien
kuntien ja alueen järjestöjen jäsenistä. Sen tehtävänä
on ollut valmistella itselleen uutta organisaatiomallia ja toimintasääntöä.
EU-teemavuoden mukaisesti Suomessakin on pidetty tärkeänä
seniorien aktivoimista ja osallistumista yhteisten asioiden hoitoon. Niin
EU:n vanhuspoliittiset linjaukset kuin kansallinen ja alueellinen kuntapolitiikka
asettavat kuitenkin ristiriitaisia reunaehtoja kansalaisdemokratialle.
Juhlapuheiden ja konkreettisten tekojen välillä on kuilu perusoikeuksien
ja taloudellisten tavoitteiden erilaisen sitovuuden ja painoarvon sekä
hallintokeskeisen päätöksentekokulttuurin tähden.
Kuvaan tässä niitä kansallisia ja EU-tason visioita, joiden
sovittaminen yhteen ikääntyneiden omien toiveiden kanssa aiheuttaa
erityisiä jännitteitä ikäpoliittisissa linjauksissa
heijastuen näin myös senioriaktivismin vaikutusmahdollisuuksiin.
Vapaaehtoisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden teemavuosina EU ja kunnat
ovat korostaneet ns. "osallistuvaa kansalaista" vastakohtana
passiiviseksi leimatulle edunsaajalle. Esimerkiksi EU:n jäsenmaassa
Virossa eläkkeelle pääsy ei suinkaan ole normi, vaan varsinkin
elämäntyönsä hoivatyössä viettäneet
ikänaiset sinnittelevät korkeaan ikään asti pienyrittäjinä
(esimerkiksi kukkienmyyjinä ja torikauppioina). He voivat vain haaveilla
suomalaisesta eläkejärjestelmästä. EU:ssa vähin
erin toteutuva jäsenmaiden palveluideologian ja talouspolitiikan
harmonisointi etenee kuitenkin omaehtoisesti liike-elämän lobbaajien
ja sijoittajatahojen ehdoilla ja vaikutuksesta. Aktiivisen ikääntymisen
retoriikkaan liittyy tutkimusten mukaan riskejä, jotka juontavat
talouskasvua painottavan EU-politiikan lainalaisuuksista, jotka heijastuvat
myös uuden Oulun strategioissa. Eri asiakirjoissa ja visioissa toki
puolustetaan mm. ikääntyvien eurooppalaisten oikeuksia virikkeelliseen
elämään, laadukkaaseen hoivaan sekä mahdollisuuteen
asua pitkään omassa kodissa. Perusoikeudet hautautuvat kuitenkin
usein muodikkaan "valinnanvapaus"- puheen alle. Yhdenvertaisuuslait
eivät ole sitovia, eikä niitä juuri noudateta. Suomessa
esimerkiksi vanhuspalvelulakiluonnos painottaa asennemuutosta ja omavalvontaa
sen sijaan, että se esittäisi sanktioita vanhusten oikeuksien
takaamiseksi. EU ja kuntaliitto näkevät ns. eläkepommin
joko rasitteena tai talouskasvun kaasupolkimena osoittaen, ettei lähtökohtana
ole suinkaan eläkeläisten oikeudet vaan talouskasvu ja kilpailukyky.
Sosiaalipolitiikan tutkijat (mm. Leena Eräsaari) pelkäävätkin,
että "aktivoiminen" merkitsee pahimmillaan eläkevuotensa
ansainneiden kansalaisten, mm. omaishoitajien ja heikkokuntoisten ikäihmisten
painostamista toinen toistensa hoivaamiseen osana "omavastuun"
ideologiaa. Hallintovetoinen "osallistaminen" merkitsisi silloin
jo ennestään heikennettyjen etujen lisäkarsimista ja johtaisi
kansalaisten eriarvoiseen kohteluun menokurin nimissä. Näin
"hallintoalamainen" on kuntastrategioissa vaihtunut näennäisen
"tasavertaiseksi sopimuskumppaniksi, asiakkaaksi ja yhä enemmän
kuluttajaksi." Kuvitellaan, että esimerkiksi vanhenevalla, toimintakyvyltään
heikentyneellä ikänaisella olisi samat valinnan vapauden taloudelliset
ja mentaaliset edellytykset kuin esimerkiksi nuorella, menestyvällä,
palvelujen ostajan normina pidetyllä mieskansalaisella.
Eritoten naistutkimuksen huolena on vapaaehtoistyöhön liittyvien
suositusten sukupuolittunut luonne, kotien ja työpaikkojen palkattoman
tai alihinnoitellun hoivatyön määrän kestämätön
kasvattaminen. Vaikka vapaaehtoistyö toki luo positiivista me-henkeä
ja torjuu yksinäisyyttä, ideologisena keinona vähentää
palveluja se merkitsee elämänsä ajan muita hoivanneiden
hoivaköyhyyttä ja on usein vain tietoinen strategia saada aikaan
säästöjä.
Uuden Oulun ikääntyneiden vaikuttajaryhmässä peräänkuulutetaan
aitoa osallistuvaa vaikuttamista, jossa myös huomioitaisiin päätösten
sukupuolivaikutukset. Yksinasuvista yli 75-vuotiaista naisista useampi
kuin joka kolmas on pienituloisia, kun samassa ikäryhmässä
yksinasuvien miesten luku on alle viidenneksen. On huolestuttavaa, että
kehityksen suuntana on viime vuosina ollut tämän sukupuolten
välisen eron kasvaminen. (Suomen virallinen tilasto: Tulonjakotilasto
2010)
Ryhmässä vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että
palvelut taattaisiin tasavertaisesti kaikille tulotasosta riippumatta.
Olipa kyse ekologisen Hiukkavaara- alueen kehittämisestä tai
haja-asutusalueiden turvallisuusnäkökulmista vanhusten asuessa
kodeissaan yhä pitempään, on tarpeen kuunnella ja todella
kuulla ikäihmisiä oman elämänsä ja tarpeidensa
määrittelijöinä ja kokemusperäisinä asiantuntijoina.
Aito demokratia edellyttää myös aitoa päätösvaltaa-omaa
budjettia.
"Uudessa Oulussa jokainen kuuluu ja vaikuttaa" - toimintaohjelma
on nyt hyväksytty, joten yhdistymishallituksen päättäjillä
on korkea aika lunastaa kirjaukset ja lupaukset "osallistuvasta uudesta
demokratiasta." Lakisääteistä vanhusneuvostoa ja muita
osallisuuden elimiä on odotettu Oulussakin. Alueelliseen toimintamalliin
kuuluvat vuonna 2013 aloitettaviksi kaavaillut "ikäihmisten
neuvosto," "kansankäräjät", "kaupunkikokous"
ja palkkiolliset vanhusneuvostot. Vaikuttajaryhmä selvittää
parhaillaan myös sitä, miten palvelujen kilpailutus, yksityistäminen
ja muut uuden Oulun prosessit vaikuttavat yhdenvertaisuuden toteutumiseen,
ja miten toisaalta kulttuuria ja urheilua aiotaan kehittää.
Aikana, jolloin EU on tutkijoiden mukaan siirtynyt yhä enemmän
vain seremoniallisen demokratian suuntaan finanssipiirien vallan voimistuessa
ja levitessä myös sosiaalipalveluihin, ikääntyneiden
oikeuksista tulee pitää kovaa ääntä. Tutkijoiden
huoleen yhteiskunnan haavoittuvaisten ryhmien valjastamisesta taloudellisen
voiton käsikassaraksi tulee suhtautua vastuullisesti. Kiittämättömyys
ei saa olla maailman palkka.
Kaarina Kailo on Oulun yhdistymishallituksen varajäsen, osallisuuden
ja vaikuttamisen toimikunnan varapuheenjohtaja ja uuden Oulun Ikääntyneiden
vaikuttajaryhmän puheenjohtaja
|